Eli tämä on semmoinen kirjoittamani jatkis nuoruuden ihanuudesta ja karmeudesta ja sitä tänne jatkan aina aika ajoin. Toivottavasti tavoittaa jonkun teistä !

  Tänään on se päivä, tänään mä teen sen... Nuutti kelasi mielessään ja polki jännittyneenä jalkaansa. Aurinko paistoi ikkunasta käytävälle suoraan Nuutin kasvoihin. Oli maaliskuun puoliväli ja maa oli yhä lumesta valkoinen. Nuutti ajatuksiinsa vaipuneena säpsähti kellonsointia. Hän nappasi reppunsa ja laahusti luokkaan.

  Nuutin päästyä paikalleen ja istuuduttuaan hänen katseensa osui tyttöön joka juuri saapui luokkaan. Vilja. Tyttö, jota Nuutti suorastaan jumaloi. Vilja huomasi Nuutin katseen, hymyili ja vilkutti. Nuutti tunsi punan poskillaan ja nosti kätensä. Vilja lähestyi Nuutin vieressä olevaa tyhjää pulpettia. Hän istui ja alkoi kaivaa kirjoja laukustaan. Nuutti ei voinut irrottaa katsettaan hänen ruskeista, olkapäille ulottuvista enkelin kiharaisista hiuksistaan ja vihreistä silmistä. Hänen poskiensa hymykuopista ja hennon punaisista huulista. Niin, Vilja oli Nuutin mielestä maailman kaunein tyttö. He olivat olleet ystäviä koko yläasteen kolme vuotta ja Nuutti oli ollut ihastunut häneen jo ainakin puolet siitä ajasta. Ja tänään, vihdoin, hän aikoi tehdä sen, kertoa Viljalle aidoista tunteistaan.

-Mitäs mietit ? Vilja naurahti.

-E-en mä mitään... Nuutti sopersi ja naurahti.

-Näytit vaan tosi säikyltä tai jotain, hän hymyili.

-Mä vaan... että oisko sulla hetki aikaa tunnin jälkeen ?

-Toki, ei kai mitään oo tapahtunu? Vilja kysyi huolissaan.

-Ei toki, ei tietenkään, Nuutti vastasi.

  Tunnin loputtua Nuutin pää oli täynnä ajatuksia. Entä jos Vilja ei tuntisikaan samoin? Jos hän vain nauraisi? Miten heidän ystävyytensä kävisi? Hetken hän meinasi jo luopua koko ajatuksesta, eikä kertoisi Viljalle ollenkaan, mutta jokin hänessä vaati kertomaan totuuden. He kävelivät hiljaisempaan kohtaan käytävää. He katsoivat toisiaan silmiin ja Nuutti hengitti syvään ennenkuin aloitti:

-Kuule Vilja...

-Niin?

-Me on tunnettu jo jonkin aikaa ja... ja... tota...

Hiljaisuus ja hengitystä.

-Mä taidan tykätä susta enemmän kuin vain frendinä! Vilja sanoa paukautti äkkiä. Nuutti katsoi häntä helpottuneena ja suu auki, mutta riemuissaan.

-Mä olin aikeissa sanoa just noin! hän henkäisi.

-Mä arvasin, Vilja naurahti ja kapsahti Nuutin kaulaan ja Nuutti rutisti häntä kovasti ja suukotti varovasti poskelle. Juuri näin mä tän kuvittelin, hän ajatteli.

 

Jatkoa seuraa...