-Tulet sitten kotiin ennen kahtatoista, onko selvä? äidin ääni kuuluu oven raosta juuri ennenkuin Nuutti sulkee sen.

-Joojoo... katotaan nyt! hän ajattelee mielessään. Hän on jo myöhässä, hänen olisi pitänyt olla Viljalla jo viisi minuuttia sitten. He ovat myöhässä Jarkon bileistä, mutta Nuuttia hymyilyttää, hän on onnellinen. -Voiko tämä olla totta? Hän miettii. -Minä ihan oikeasti seurustelen Viljan kanssa, tai no olen seurustellut jo reilut kaksi kuukautta. Mutta silti tämä on vain niin mahtavaa! Ja hänen tekee mieli huutaa.

 

-Mitä sinä siellä kadulla haaveilet? Olet myöhässä! Vilja huudahtaa ja hymyilee rappusilta ja laskeutuu ne alas antamaan Nuutille suukon. -Nyt vauhtia, en halua olla viimeinen siellä!

 

Koulun loppumisen pystyi aistimaan ilmasta. Tuuli puhalsi raikkaasti ja ilma oli pehmeän lämmin, tänä iltana kaikki olisi mahdollista. Jarkon bileisiin oli kutsuttu miltei koko koulun ysit, jotka olivat viimein vapautuneet yläasteen kauhuista. Ja sinne myös Vilja ja Nuutti olivat menossa.

 

Erotti jo kauas, että missä talossa juhlat järjestettiin: musiikki kaikui ja porukkaa lappasi sisään ja ulos. Bileet olivat jo hyvin käynnissä, kun he ehtivät paikalle. Heille ojennettiin pullot käteen ja juhlat saattoivat alkaa heidänkin osaltaan. He tanssivat, juttelivat ystäveinsä kanssa ja pitivät hauskaa. Kun oli illan viimeisten hitaiden aika, niin Nuutti johdatti Viljan tanssilattialle, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja kuiskasi hiljaa: minä ihan oikeesti rakastan sua...

 

Aamulla Nuutti ei halunnut avata silmiään. Hän ei pystynyt. Tuntui kuin joku kirkuisi hänen korvaansa, hänen päätään särki. Hän mietti miten oli selvinnyt kotiin omaan sänkyyn saakka. Hän tunsi olevansa alasti. Lopulta hän sai avattua silmänsä. -Missä helvetissä minä olen? hän mietti lievässä paniikissa, sillä huone ei takuulla ollut hänen. Hän katseli ympärilleen ja huomasi makaavansa tuntemattomassa parisängyssä Vilja vieressään. -Voihan...

H E I  Ä I T I ! M I N Ä   O L E N   A I N O A M A L I A   5 VEE !  T Y K K Ä Ä N   J Ä Ä T E L Ö S T Ä   J A   Ä I T I S TÄ   J A   I S I S T Ä !   H A L U A N   S A A D A   O M A N   K O I R A N P E N N U N !  M I N Ä   P E L K Ä Ä N   P I M E Ä Ä   J A    E N    H A L U A   E T T Ä   K U K A A N   S O T II ! 

T E R K U I N   A I N O A M A L I A

J A   P S   P A R H A A T    K A R K I T   O V A T   A I N A    P U N A I S I A !

Meidän mummi on sanonut, että jäätelö ei lihota. koska se on niin kylmää. Äiti ei usko sitä, isä ei sano juuta eikä jaata... Minä uskon, koska haluan! Rakastan juuri tälläistä filosofiaa!! Mielestäni mummit ja mummot ovat hurrrjan viisaita ja he puhuvat aina totta tai ainakin jonkin asteista :)

Eli tämä on semmoinen kirjoittamani jatkis nuoruuden ihanuudesta ja karmeudesta ja sitä tänne jatkan aina aika ajoin. Toivottavasti tavoittaa jonkun teistä !

  Tänään on se päivä, tänään mä teen sen... Nuutti kelasi mielessään ja polki jännittyneenä jalkaansa. Aurinko paistoi ikkunasta käytävälle suoraan Nuutin kasvoihin. Oli maaliskuun puoliväli ja maa oli yhä lumesta valkoinen. Nuutti ajatuksiinsa vaipuneena säpsähti kellonsointia. Hän nappasi reppunsa ja laahusti luokkaan.

  Nuutin päästyä paikalleen ja istuuduttuaan hänen katseensa osui tyttöön joka juuri saapui luokkaan. Vilja. Tyttö, jota Nuutti suorastaan jumaloi. Vilja huomasi Nuutin katseen, hymyili ja vilkutti. Nuutti tunsi punan poskillaan ja nosti kätensä. Vilja lähestyi Nuutin vieressä olevaa tyhjää pulpettia. Hän istui ja alkoi kaivaa kirjoja laukustaan. Nuutti ei voinut irrottaa katsettaan hänen ruskeista, olkapäille ulottuvista enkelin kiharaisista hiuksistaan ja vihreistä silmistä. Hänen poskiensa hymykuopista ja hennon punaisista huulista. Niin, Vilja oli Nuutin mielestä maailman kaunein tyttö. He olivat olleet ystäviä koko yläasteen kolme vuotta ja Nuutti oli ollut ihastunut häneen jo ainakin puolet siitä ajasta. Ja tänään, vihdoin, hän aikoi tehdä sen, kertoa Viljalle aidoista tunteistaan.

-Mitäs mietit ? Vilja naurahti.

-E-en mä mitään... Nuutti sopersi ja naurahti.

-Näytit vaan tosi säikyltä tai jotain, hän hymyili.

-Mä vaan... että oisko sulla hetki aikaa tunnin jälkeen ?

-Toki, ei kai mitään oo tapahtunu? Vilja kysyi huolissaan.

-Ei toki, ei tietenkään, Nuutti vastasi.

  Tunnin loputtua Nuutin pää oli täynnä ajatuksia. Entä jos Vilja ei tuntisikaan samoin? Jos hän vain nauraisi? Miten heidän ystävyytensä kävisi? Hetken hän meinasi jo luopua koko ajatuksesta, eikä kertoisi Viljalle ollenkaan, mutta jokin hänessä vaati kertomaan totuuden. He kävelivät hiljaisempaan kohtaan käytävää. He katsoivat toisiaan silmiin ja Nuutti hengitti syvään ennenkuin aloitti:

-Kuule Vilja...

-Niin?

-Me on tunnettu jo jonkin aikaa ja... ja... tota...

Hiljaisuus ja hengitystä.

-Mä taidan tykätä susta enemmän kuin vain frendinä! Vilja sanoa paukautti äkkiä. Nuutti katsoi häntä helpottuneena ja suu auki, mutta riemuissaan.

-Mä olin aikeissa sanoa just noin! hän henkäisi.

-Mä arvasin, Vilja naurahti ja kapsahti Nuutin kaulaan ja Nuutti rutisti häntä kovasti ja suukotti varovasti poskelle. Juuri näin mä tän kuvittelin, hän ajatteli.

 

Jatkoa seuraa...

  Jos saisin olla päivän ajan aivan kuka tahansa, niin kuka olisin ? Haluaisin ehkä olla joku, jolla on hirmusti valtaa, silä sen päivän aikana tekisin mahdollisimman paljon muutoksia tämän ihmiskunnan elintapoihin... Mutta voiko muka yksi ainoa henkilö vaikuttaa koko maailman asukkaisiin ? Jos yrittäisin esimerkiksi lakia muuttamalla, niin aina löytyy niitä rottia jotka eivät sitä noudata. Niin sanotusti mahdoton tehtävä, jopa USAn presidentille. Eli hänet on pyyhitty yli listasta !

  Entäs sitten henkilö, joka tekisi paljon hyvää ? Huomioon täytyy ottaa myös se, että aikaahan on vain 24 tuntia. Jos olisin joku todella rahakas henkilö, niin antaisin paljon rahaa hyväntekeväisyyteen ja apua tarvitseville. Voisin siis olla joku pohatta, vaikkapa Windowsin kehittäjä tms. Mutta jos olen miljonääri, joka ei anna rahaa, niin antaisinko minäkään ? Ajattelenko silloin samoin kuin ruumiin omistaja vai säilyvätkö minulla omat ajatukseni ? Koska en tiedä, niin hylkään tämänkin ajatuksen.

  Jos asiaa tarkastelen täysin itsekkäästä näkökulmasta ja tuon päivän viettäisin henkilönä joka olisi minusta hauska olla ja tekisin vain sellaisia asioita, joita itse olen aina halunnut tehdä ja joista olisi iloa oikeastaan vain itselleni, niin olisin joku jolla olisi seikkailun halua, innokkuutta, rohkeuttaja mahdollisuus lähteä extempore-matkoille maailman ääriin ja innostus tutustua ennakkoluulottomasti eri kulttuureihin sekä tapoihin ja tehdä kaikkea mitä on aina halunnut.

  Lupaan itselleni, että tuo asken kuvailtu henkilö ei jää vain tähän tekstiin, vaan toteutan noita sanoja loppuelämäni jokaisena päivänä !